tein siis minäkin oman blogini. luvassa on luultavasti enemmmän epic failureja kuin laki sallii, mutta kai se aurinkokin tänne syvälle risukasan uumeniinkin paistaa joskus. ainakin toivon niin. mutta nyt kerron jotain perusasioita näppäimistöä naputtavasta henkilöstä.

eli täytän heinäkuun lopussa 18, luojan kiitos. asun omassa kämpässä tämmöisen pikkukaupungin keskustassa. minusta olisi tarkoitus valmistua ravintolakokki ensi keväänä, valitettavasti. kaikki olisi helpompaa jos en olisi valinnut kyseistä alaa. se on saanut minut rakastamaan ruokaa enemmän kuin voi kuvitella. ennen olin nirso, nykyään syön melkein mitä vaan, tai ainakin maistan. olen siis suhteellisen ennakkoluuloton, asiassa kuin asiassa.

carpe diem, ne sanoo. sellainen minä olen. tartun hetkeen, elän hetkessä. vihaan  suunnitelmia, tarkkoja aikatauluja ja sitoutumista. pelkään tulevaisuutta. nykyään en seurustele, mutta edellisissä suhteissani (joita on ollut 3) olen lopettanut ne lähes poikkeuksetta yhdestä ja samasta syystä: tulevaisuus ja sitoutumisen pelko. ensimmäisen poikaystäväni kanssa tosin riitelimme laittoman paljon, joten se oli se suurempi syy silloin. sitoutumiskammoni vuoksi olen lempannut poitsut melkoisen kylmästi, itsekkäästi. mutta ne ovat niitä harvoja asioita joissa olen itsekäs. olen aina yrittänyt miellyttää muita, mielellään kaikkia. tehnyt koko ikäni asioita joita vihaan vaan sen takia, että joku on pyytänyt, ja välttelen riitoja kuin ruttoa. mä kammoksun sitä, en osaa sopia, enkä tiedä koskaan mitä mun pitäis sanoa tai tehdä. onneksi olen saanut hieman itsevarmuutta ja taidon sanoa ei. torjutuksi tulemisen tunne on yksi hirveimmistä. tämä eräs suurimmista peloistani johtaa juurensa isääni, josta varmasti kerron vielä lisää, koska psykiatrin mukaan se saattaa olla syy tähän kaikkeen paskaan, masennukseen, syömishäröilyyn ja täydellisyyden tavoitteluun. kai mä koin, etten mä kelpaa.

ehkä seuraavassa postauksessani kerron mukavemmistakin asioista, nyt mulla on kiire. pitää mennä saunaan.